27.1.2013

Sitruunaiset murokeksit pinjansiemenillä

Kaapissa on odotellut inspiraatiota rasiallinen pinjansiemeniä ja uudessa Leivotaan-lehdessä oli ohje näihin pikkuleipiin, joten kokeilemaan siis.


Muroleivät sitruunalla ja pinjansiemenillä (n. 50 kpl):

5½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
300 g voita
2 rkl vettä (laitoin sitruunamehua)
1 sitruunan raastettu kuori
50 g pinjansiemeniä

Sekoita jauhot ja sokerit keskenään. Kuutio kylmä voi pieniksi paloiksi. Nypi voi jauhoseokseen, mielellään yleiskoneella. Lisää sitruunan kuori ja neste, sekoita nopeasti. Lisää lopuksi pinjansiemenet kevyesti sekoittaen. Anna taikinan tasaantua kylmässä yön yli.

Pyöritä taikinasta pieniä palloja, laita leivinpaperille pellille ja litistä käsin tai haarukalla. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 12 minuuttia.

Koristelin jäähtyneet keksit sulatetulla valkosuklaalla ja värisokerilla.


Nämä ei olleet oikein lasten makuun, mutta tarjotaan huomenna Ruskatien testiryhmälle :)

2 kommenttia:

  1. Herkullisilta ainakin näyttävät ja kuulostavat raikkaan makuisilta:)

    VastaaPoista
  2. Nam, ihanan näköisiä. Yritän toipua Vuodatuksen kaatumisesta uudessa osoitteessa, tervetuloa käymään!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.